Kiinteistönkehityksellä tilat valjastetaan kasvun mahdollistajaksi

 

Muuttuva toimintaympäristö tarjoaa yrityksille kautta linjan niin haasteita ja uhkia kuin uusia innostavia kasvun mahdollisuuksia. Ei ole pelkästään johdon asenteesta kiinni, pystyykö yritys kääntämään toimintatapoja haastavat ja muokkaavat trendit kasvun moottoriksi, vai päätyykö se istumaan kehityksen kelkan peräpenkille. Myös toimintaedellytysten, kuten osaamisen, resurssien, työkalujen ja oman työympäristön, tulee mahdollistaa yrityksen strategian mukainen kasvu ei vain tällä hetkellä vaan pitkälle tulevaisuuteen.

Tähän blogiin kokosin asiakkaidemme kanssa todeksi elettyjä kokemuksia ja havaintoja siitä, miten kiinteistön ja sen pitkäjänteisen kehittämisen voi valjastaa tukemaan juuri sinun yrityksesi kasvua, olipa kasvustrategianne mikä tahansa.

”Asiakkaidemme onnistuminen omassa strategiassaan on meidän logicorilaisten sydämen asia. Ulkopuolinen kiinteistöosaaminen nimittäin parhaimmillaan tukee paitsi yrityksen kiinteistöstrategiaa myös liiketoimintastrategiaa, visiota ja missiota.”

Kiinteistö ei saa olla kasvun jarruna

Yritykset hakevat nostetta viivan alle monin tavoin, ja myös kasvun esteet ovat moninaiset. Ehkä yritys ei saa houkuteltua riittävästi osaavaa henkilöstöä. Tai mahdollisesti tuottavuus on sakannut jo pidemmän aikaa. Ja ainakin on varmaa, että yritys voisi panostaa aivan eri tavalla tuotekehitykseen tai muihin kasvun mahdollistaviin toimintoihin, jos kiinteistöomistuksesta vapautuisi resursseja.

”Kiinteistön omistuksen ulkoistaminen itsessään on merkittävä panostus yrityksen kasvuun, sillä se vapauttaa resursseja oman ydintoimintanne kehittämiseen juuri siellä, missä lisäpaukkuja tarvitsette.”

Kasvun myötä yrityksen kiinteistötarpeet usein muuttuvat, mutta kiinteistön roolin ei silloinkaan tarvitse pelkistyä lisäneliöiksi, -kuutioiksi ja -hyllymetreiksi. Kiinteistö voi olla mukana luomassa ja mahdollistamassa toiminnan muutosta, josta tuottavuus, tehokkuus ja kasvu kumpuavat.

Asiakkaamme ovat saaneet kiinteistönkehityksestä vauhtia kasvuun muun muassa seuraavilla osa-alueilla:

1.Yritys houkuttelee parhaat osaajat töihin

Työturvalliset, modernit ja viihtyisät tilat parantavat työnantajakuvaa ja houkuttelevat osaajia taloon. Työntekijät osaavat vaatia myös lisäarvoa kiinteistöltä. Vaikkapa kuntosali tai sähköauton latauspistokkeet voivat kallistaa potentiaalisen työntekijän vaa’an teidän hyväksenne.

2.Henkilöstön määrä voi kasvaa ilman muuttohuolia

Tilojen muunneltavuuteen kannattaa kiinnittää huomiota jo kiinteistöä rakennettaessa, ja valmiiseenkin kiinteistöön voi tuoda muuntojoustavuutta muutostöillä. Niin työtilat joustavat henkilöstön lisääntyessä, pysäköintimahdollisuuksia ja sosiaalitiloja unohtamatta. Jos tonttia ja rakennusoikeutta riittää, voit laajennusosan rakennuttamalla taata kiinteistön riittävän kapasiteetin vuosiksi eteenpäin.

3.Volyymin kasvuun vastataan kustannustehokkaasti

Volyymin kasvu varasto- ja logistiikkakiinteistössä vaatii paitsi lisää hyllymetrejä myös kokonaisvaltaista toimintojen suunnittelua ja optimointia. Niin saat tilaa kasvavalle toiminnalle kustannustehokkaasti. Samalla työteho ja -turvallisuus paranevat, kun esimerkiksi logistiikkareitit ja varaston sisäiset prosessit mietitään perusteellisesti kuntoon.

4.Tilaa uudelle liiketoiminnalle ja tuottavuudelle

Kasvu tuo tullessaan usein uusia liiketoimintoja, palveluita ja tuotteita, joille pitää järjestää tuotanto- ja toimintaedellytykset kiinteistöön. Kun kiinteistöä kehitetään ennakoiden ja muuttuvat liiketoiminnan tarpeet edellä, pystytään tilojen käyttö optimoimaan ja siten parantamaan myös tuottavuutta ja kannattavuutta.

5.Digitalisaation mahdollisuudet vapauttavat resursseja kasvuun

Automaatio ja moderni talotekniikka säästävät sekä rahaa että henkilöstön resursseja kasvua tukevaan toimintaan. Teknologia mahdollistaa myös uudenlaista liiketoimintaa ja yhteistyötä esimerkiksi alustatalouden kehityksen myötä.